Ajankohtaista

Ikkunoiden kunnostuskurssille loisto-ohjaajan opastuksessa Rautajärven koululla

Tulevalle vuodelle Rautajärven koululle on suunnittelilla ikkunoiden kunnostuskurssi. Kurssilla perehdytään rakennuskonservoinnin yliopettajan Matti Laineen johdolla kitattujen ikkunoiden kunnostuksen…

Kerran koulu, aina koulu

Ainakin elämäntyönsä koululla tehneille ihmisille. Rautajärven koulun viimevuotinen ja aika monivuotinen henkilökunta kokoontui koululla juhlistamaan lähestyvää joulua nyyttäripöydän herkkujen…

TAMKin kanssa kokous koululla

Pälkäneen elinvoimajohtaja Sirkku järjesti torppakyläläisille tapaamisen Tampereen ammattikorkeakoulun kierto- ja jakamisalouden projekteissa työskentelevien kanssa yhteistyömahdollisuuksien…

Tästäkö viides siirtohirsitalo Torppakylään?

Torppakylän viides siirrettävä talo taisi löytyä.

Perjantai ja valmis katto

Ensi viikolla on luvassa ehkä sitten vettäkin, niin paras laittaa vedenpitävät vermeet päälle tälle töllille. Saman tein sai se aluksi yksin törröttänyt piippu seuraa ilmanvaihtokanavista.…

Katolta näyttää

Saunan työmaalla on rapsakka keli. Jukka ja Pauli ovat tällä viikolla ahkeroineet saunarakennuksen parissa, ja haastavuutta on tullut niin jäästä, pakkasesta kuin korkeudesta. Marjatta maalasi taas…

Koulusta ja kylän historiasta Perinnelikkojen joulukalenterissa

Vanhan Savotan Perinnelikoilla on tapana tehdä joulukalenteri perinneteemalla. Vanhan Savotan tapaan aiheina on usein vanhat vehkeet ja perinnetaidot, mutta tällä kertaa Kirsi kertoili joulukuun 7.…

Pentintorppa itsenäisyyspäivän juhla-asussaan

Kun alkuperäinen Pentinmäen torppa oli uusi, alkoi sortovuodet. Suomessa vakiintui tapa protestoida laittamalla kaksi kynttilää ikkunalle Runebergin päivänä. Kun kävi aika perustaa oma armeija,…

Kyläsukat muuttajille

Suomen kylät yhdessä Novitan kanssa julisti marraskuun ankeuden iloksi kyläsukkakilpailun. Joten Rautajärven tienoilla laitettiin viisaat päät yhteen ja kehitettiin kyläsukat teemalla sama joukkue,…

Vuoden 2022 kylän kalenteri myynnissä

Torppakylän kalenteri oli sen verran tervetullut uutuus viime vuonna, että tänä vuonna Anne laittoi toimeksi ja kokosi uuden kalenterin vuodelle 2022. Kalenterissa on mukana oleellisimmat kylän…

Piilutuksen tuloksia

Lastua lentää eli muutaman sata vuotta sitten ikihonkaan vuosikasvuna kertynyttä ainesta hirren pinnasta kun Piilu-Pekka laikka soi. Tekijät ja tilaaja ovat olleet tyytyväisiä piilutuslaikan jälkeen…

Videon filmaamista koululla ja työmaalla

Perinnelikkojen Inka-Milla Kekki, kylän Aholan torpan tyttöjä, kävi kuvaamassa Perinnelikkojen joulukalenteria varten materiaalia koululta ja Torppakylän työmaalta. Luvassa on joulukuun aikana muutama…

Yksinäinen piippu sai seuraa

Kylällä aamupäivän ajellut traktorimies tiesi kertoa, että sinne nousi taas uusi talo. Ihan samaa tahtia ei Rautajärvelle pirttejä nouse kuin Luopioisissa reilut vuosi sitten kun taloja tuli neljä…

Myyjäispäivän menoa

Myyjäispäivän kylän monipuolinen ohjelma tarjosi tietoa ja ajanvietettä uteliaille pitkin kylää. Kostekolla päivystivät Kirsi ja Jampe ja vierailijoita kertyi parisen tusinaa. Esittelyjen ohessa oli…

Huomisen 1. adventin hulinapäivä kylillä

Rautajärveläiset on olleet niin ahkerina että! Ajateltiin joulun alun ja ensimmäisen adventin kunniaksi esitellä kaikille tontuille, mitä on saatu aikaan. Jos sitten tulisi lahjaksi muuta kuin hiiltä,…

Kosteikko etenee

Tuoreita näkymiä ja kuvia kovaa vauhtia valmistuvalta Rautajärven kosteikolta. Helppoa ei ole kaivuut olleet, mutta valmistuu valmistuu. Valmistumisajankohta piti olla huomenna, mutta ihan siihen ei…

Vihoviimeinen sato tai melkein ainakin

Kun hyvin kasvit valitsee, niin saa satoa avomaalta yksivuotisista kesäkuusta joulukuulle. Lehtikaali on osoittautunut oikeaksi runsaudensarveksi. Huolella niistä on poimittu aina alempia lehtiä niin…

Talo jakautuu kahdeksi kodiksi

Kuulitko jo, että Pentintorpassa on lattiat ja ikkunat? Joka päivä on työmaalla uutta. ikkunat saatuivat Hauhon pajalta ja väliseinä kohoaa.

Luopioisten yrittäjät 40-vuotta Rautahovissa

Paikallinen yrittäjäyhdistys Luopioisten yrittäjät ry on päässyt ihmisen ikään eli saavuttanut 40 vuoden merkkipaalun. Juhlaa vietetään Rautahovissa tänään ja juhla-aterian lisäksi Rautajärvellä on…

Tältä näyttää kylän historian kuvakirja

Torppakylähankkeen lopputuotoksena kylähistorian osalta julkaistaan pikapuoliin kylähistoriallinen kirja siitä miten Rautajärvestä tuli Rautajärvi. Vilkaise työn vaihetta täältä: vielä täydennetään ja…